Hopeakodon henkilöstö

Hopeakodon pätevyysvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan peruskoulutus. Työntekijä on rekisteröity Valviran Suosikki-tietokantaan. Lain mukainen pätevyys varmistaa sen, että sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on ammattitoiminnan edellyttämä koulutus, riittävä ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät valmiudet sekä mahdollisuus kehittää ja ylläpitää ammattitaitoaan. Meillä jokaisen erityisosaaminen antaa parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen. Hopeakodossa voi opiskella ammattiin oppisopimuksella. Myös eri alojen opiskelijoita on palvelukodissa työssä oppimisjaksolla ja suorittamassa näyttöjä.

Koulutuspohja

Hopeakodossa on moniammatillinen henkilöstörakenne. Henkilökuntaan kuuluu sairaanhoitajia, fysioterapeutti, lähihoitajia, hoiva-avustaja, laitoshuoltaja ja kaksi kokkia.

Muu koulutus

Henkilöstön ammattitaitoa ylläpidetään säännöllisillä koulutuksilla ja työnohjauksella. Henkilöstön koulutukset perustuvat asiakkaiden palveluiden tarpeisiin, toimintaympäristön muutoksiin ja lakimuutoksiin. Hyvällä koulutuksella ja riittävällä perehdytyksellä varmistetaan se, että asiakkaamme saavat hyvää, laadukasta palvelua.  Kannustamme muutoshalukkuuteen ja henkilökohtaiseen uudistumiseen. Koulutukset toteutetaan sekä sisäisenä että ulkoisena koulutuksena. Sisäinen koulutus on Hopeakodon itsensä organisoimaa koulutusta henkilöstölle. Sisäisiä koulutuksia järjestetään tarpeen mukaan. Tavoitteena on koko henkilöstön kouluttaminen vuosittain sekä ajankohtaisten asioiden päivittäminen koulutussuunnitelman mukaisesti. Ulkoiset koulutukset suunnitellaan kehityskeskustelujen sekä asukaslähtöisten tarpeiden perusteella.

Tyhy-toiminta

Henkilöstön työhyvinvoinnista huolehditaan mm. varhaisen tuen mallilla, työterveyshuollon palveluilla, työnohjauksella, kehityskeskusteluilla sekä koulutuksilla. Henkilökunta pystyy vaikuttamaan autonomisen/ergonomisen työvuorosuunnittelun kautta vapaa-ajan ja työn yhteensovittamiseen. Työturvallisuudesta huolehditaan koulutuksilla, riskien arvioinnilla sekä toimintaohjeilla. Lakisääteiset työterveyshuoltopalvelut toimittaa Terveystalo Oy. Henkilöstön työhyvinvointia on selvitetty työhyvinvointikyselyllä.

Työnohjaus

Työnohjausta on järjestetty säännöllisesti ryhmätyönohjauksena. Työnohjaajana on toiminut työnohjaaja Heikki Lampinen.

Hopeakodossa on erilaisia virikeryhmiä

Meillä jokaisen erityisosaaminen antaa parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Henkilöstön terveys ja hyvinvointi

Henkilöstömme hyvinvointi ja työkyky on ensiarvoisen tärkeä asia. Seuraamme työtekijöidemme työhyvinvointia vuosittain toteutettavin tyytyväisyyskyselyin sekä kehityskeskusteluin.

Työantajana tarjoamme työterveyshuollon, työnohjauksen sekä työhyvinvointitoimintaa

Työnohjaus luo edellytykset oman työn tutkimiselle, arvioinnille ja kehittämiselle yhteistyössä kokeneen ja koulutetun työnohjaajan kanssa.  Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä.  Lopputuloksena työyhteisö tuulettuu ja yhteistyö paranee ja näin edistää työssä jaksamista ja auttaa työntekijää kehittymään omassa työssään.

Työntekijöille järjestettävää työhyvinvointitoimintaa järjestetään säännöllisesti. Työntekijöistä koostuva työryhmä päättää TYHY-toiminnan sisällön. TYHY-toimintaa järjestetään osana arjen toimintaa mm. työpaikalla saatavan fysioterapeutin ohjauksen muodossa.

Ateriaetuun sisältyvät vuoronmukaiset, kotiruoka-ateriat aamupalasta iltapalaan, siitä maksetaan verotusarvon mukainen korvaus kuukausittain.