Me Hopeakodossa lupaamme, että työlläsi on merkitystä

Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Ympärilläsi on moniammatillinen ja kannustava työyhteisö. Meillä työntekijänä pääset osallistumaan henkilökunnan virkistyspäiviin, erilaisiin koulutuksiin ja pääset omalla osaamisellasi rakentamaan työpaikasta entistä paremman.

”Minulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhöni ja sen kehittämiseen.”

Joustavat työaikajärjestelyt

Joustavat työaikajärjestelyt ja työaikapankki ovat osa toimintakulttuuriamme.

Käytössä on kolmen viikon autonominen työvuorosuunnittelu eli jokainen pääsee vaikuttamaan omiin työvuoroihinsa. Työvuorolistat tehdään työporukan kesken. Ennakoimattomissa menoissa on myös työvuoronvaihtomahdollisuus, jossa työntekijöiden kesken voidaan sopia poikkeustilanteista.

Elämäntilanteessa tapahtuvissa äkillisissä muutoksissa tai ylimääräisen vapaa-ajan mahdollistamiseksi annamme mahdollisuuden pitää palkattomia vapaita. Työaikapankki mahdollistaa ylimäärisen palkallisen vapaan, jos haluaa ylimääräistä vapaata itsellesi tärkeisiin asioihin ja tapahtumiin.

Osaamisen kehittäminen

Kannustamme kouluttautumaan (esim. eri lähihoitajan suuntautumisvaihtoehtoihin tai erikoistumisopintoihin) ja koulutamme hoitotyöhön liittyviin erityistarpeisiin. Henkilökunta jakaa osaamista avoimesti keskenään. Meillä on mahdollisuus lisäkoulutukseen oppisopimuksella.

Henkilöstön terveys ja hyvinvointi

Henkilöstömme hyvinvointi ja työkyky on ensiarvoisen tärkeä asia. Seuraamme työtekijöidemme työhyvinvointia vuosittain toteutettavin tyytyväisyyskyselyin sekä kehityskeskusteluin. Työantajana tarjoamme työterveyshuollon, työnohjauksen sekä työhyvinvointitoimintaa

Työnohjaus luo edellytykset oman työn tutkimiselle, arvioinnille ja kehittämiselle yhteistyössä kokeneen ja koulutetun työnohjaajan kanssa.  Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä.  Lopputuloksena työyhteisö tuulettuu ja yhteistyö paranee ja näin edistää työssä jaksamista ja auttaa työntekijää kehittymään omassa työssään.

Työntekijöille järjestettävää työhyvinvointitoimintaa järjestetään säännöllisesti. Työntekijöistä koostuva työryhmä päättää TYHY-toiminnan sisällön. TYHY-toimintaa järjestetään osana arjen toimintaa mm. työpaikalla saatavan fysioterapeutin ohjauksen muodossa. Henkilökunnalla on mahdollisuus käyttää korvauksetta Haukiranta -mökkiä.

Ateriaetuun sisältyvät vuoronmukaiset, kotiruoka-ateriat aamupalasta iltapalaan, siitä maksetaan verotusarvon mukainen korvaus kuukausittain.

Hopeakodon työntekijälle

Meillä olet osa tasa-arvoista yhteisöä

Yhteisössämme on rento ja mukava työilmapiiri viihtyisässä ympäristössä – luonnon läheisyydessä. Tiimimme koostuvat huikeista ja huumorintajuisista henkilöistä.

”Meillä on koossa huippujengi ja ihanat asiakkaat.”

Meillä on tasa-arvoinen työyhteisö, jossa ei sallita häirintää eikä syrjintää, vaan edellytetään kaikkia kunnioittavaa kohtelua. Tasapuolisuus ja johdonmukaisuus toteutuu myös palkkauksessa ja siinä, että moniammatillinen tiimi työskentelee hyvin yhteen. Erilaisuus on meillä rikkaus ja annamme mielellämme mahdollisuuden näyttää kykysi. Tästä osoituksena on mm. pitkät työsuhteet.

Toiminnasta nousee arkisia ongelmia, kehittämistarpeita ja innostuksen lähteitä. Kehittämispäivissä työyhteisö kehittää omaa työtään, työmenetelmiään tai työtaitojaan. Tilaisuuksissa ratkotaan myös mahdollisia haasteita työn arjessa.

Panostamme avoimeen keskusteluun ja yhteistyöhön rennolla otteella unohtamatta kuitenkaan sitä, että asiakas on meillä aina ykkönen.

Reilu johtaminen

Hopeakoto tarjoaa työtekijöilleen kannustavan ja joustavan työkulttuurin, jossa kunkin yksilön toiveet ja kehitys huomioidaan.  Vastuuta jaetaan, ja näin kukin voi vaikuttaa omaan työhönsä ja jättää ammattitaitoisen kädenjälkensä toimintaan.

Olemme sitoutuneet työelämän laadun parantamiseen sekä työntekijöiden ammatillisen ja inhimillisen kasvun mahdollistamiseen.

”Meillä on rento meininki ja aina pilke silmäkulmassa.

Ota yhteyttä

Mari Kurppa, toimitusjohtaja

Mari Kurppa
Toimitusjohtaja

p. 040 575 5095
mari.kurppa@hopeat.fi